Ensimmäinen kouluviikonloppu meni juurikin niin hienoissa fiiliksissä, kuin mitä viime kirjoituksessani enteilin. Muutaman tunnin jälkeen tuli sellainen fiilis, että tekisi mieli nousta pulpetin päälle veivaamaan voiton tanssia ja hihkumaan, wohoo! jeah! jipiiii! wau, mä oon täällä! Sellainen adrenaliini, joka nousee rintaan ja meinaa pakahduttaa. Onni, joka maksimoituu muutamaksi sekunniksi.

Tuona viikonloppuna taisin mennä sellaisiinkin pateettisuuksiin, että lähetin äidilleni Forssan postileimalla kortin, jossa luki: Lapsesi on löytänyt paikkansa maailmassa. Näin jälkikäteen nolottaa. Adrenaliinionni on vähän kuin humala – nousun hetkellä olet voittamaton ja varma tunteistasi, seuraavana päivänä nolottaa omat luulot ja kaikkivoipaisuudet.

Forssa on hienompi kaupunki kuin mitä väitetään. Jouduin tappamaan aikaani koulupäivän päätteeksi ja löysin tieni torille. Kävin penkille makaamaan ja ummistamaan silmäni, eikä ketään tuntunut häiritsevän (siististi pukeutuneita dokuja ei tulla herättelemään?). Nukahdin toviksi, eikä omaisuuttanikaan anastettu sillä aikaa. Torilla alkoi myös konsertti. Kaksi naislaulajaa vetäs kunnon shown taustanauhalta tulleen musiikin päälle kovaäänisiin. Ensimmäisen biisin sanat alkoivat kysymyksellä ”Onko sulla paha olla?”. Voi jummijammi, mitä hienointa forssalaista lähimmäisen rakkautta ja välittämistä!

Nyt toisen kouluviikonlopun tohinassa mieli on hieman vakavoitunut. Tunnilla syntyneet keskustelut maapallon vihreistä teemoista ovat valottaneet kuvaa muista opiskelijoista. He ovat älyttömän viisaita! Heillä on mielettömät pohjatiedot kaikesta. Oikeastaan ihmettelen, mitä he tuolla koulussa edes tekevät. Vielä enemmän ihmettelen, miten minä pääsin heidän joukkoonsa. Myös opettajat ovat erityisen innostuneita alastaan.

Eräällä opettajalla on tapana opetella heti kaikkien nimet ulkoa. Sitten hän ampuu kysymyksillä: ”Pertti, mitä mieltä olet tästä? Laila, selitätkö meille tämän?” Pikkaisen alkaa kuumottaa, kun itsellä ei ole hajuakaan puhuttavasta asiasta. Yrität vaan katsoa opettajaa silmiin viestiäksesi, että älä saakeli nyt multa ainakaan mitä kysy.  Eilen juteltiin Tyynenmeren muovilautasta (siis siitä ihmisten muodostamasta jäteriutasta) ja sen pinnalle syntyneistä uusista pieneliöistä. Opettaja kysyi, miten tämän lajin synty tällaiseen paikkaan voi vaikuttaa koko meren tulevaan ekosysteemiin? Aavistelin olevani oikeilla jäljillä, sillä aloin heti pohtia, kuinka tämä muovi leviää ruokaketjussa eri kuluttajien elimistöissä eläimestä toiseen. Päädyin jymyoivallukseen: mereen syntyy muovisia merihirviöitä! (Huh, opettaja ei kysynyt minulta. Vaaleat hiukseni olivat muutenkin valtoimenaan auki ja olisin päässyt vastatessani edustamaan erään naisryhmän älykkyyttä.)

Summa summarum: olen haasteiden edessä. Rakkautta viikonloppuihinne!

PS. Onko ÄLYTTÖMÄN VIISAS viisas, jolla ei ole älyä?