Elämme taantumassa, minkä takia kaikkialta pitää supistaa. Näin taloudelliset ongelmat ovat kytköksissä yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Ei ole tarpeeksi rahaa hoitaa vanhuksia, tukea lapsiperheitä ja köyhiä eikä tukea mielenterveyspotilaita, muutamia esimerkkejä mainitakseni. Ajatellaan, että taantumasta kun selvittäisiin, olisivat nämäkin asiat paremmin.

Jokainen poliitikko on toki ajamassa vähempiosaisten ja koko yhteiskunnan asiaa, usea jopa täydellä sydämellään. Talouspolitiikka on kytköksissä joka ikiseen muuhun poliittiseen päätökseen, niinpä ongelmia lähdetään ratkaisemaan pohtimalla mistä sitä rahaa saataisiin lisää. Toiset ehdottavat, että otetaan lisää lainaa (lue: korollista velkaa). Ajatus on täysin päätön. Jos emme selviä veloistamme nyt, miten selviäisimme suuremmista veloista ja alati raksuttavista koroista huomenna? Monet onneksi ymmärtävät velan ongelman. Heidän vastauksensa tämän hetken ongelmiin onkin talouskasvu. Kasvun kautta saisimme taloutemme tasapainoon.

Vaan kasvunyhtälöstä on tasapaino kaukana. Se on mielestäni vastuuton näkemys yhteiskunnan eteenpäin viemiseksi, eikä sekään kanna muutamaa vuotta kauemmaksi. Pohditaanpa, miten saadaan aikaiseksi talouskasvua. Unohdetaan pankkien säätämät rahakeplottelut ja pureudutaan asiaan arkipäivän elämisen näkökulmasta. Kasvua saadaan aikaiseksi myymällä enemmän (tai kalliimmalla hinnalla). Jotta voitaisiin myydä enemmän, tulisi meidän myös kuluttaa enemmän. Ja mitä olemme oppineet viime aikoina kuluttamisesta? Sitä pitäisi vähentää, mikäli mielimme asuttaa tätä maapalloa vielä jonkun tovin lisää. Kuluttamisen minimoimisella ihmislajimme ja yhteiskuntamme saa jatkaa maapallolla. Mutta kuluttamisen minimoimisella kasvu ei ole koskaan mahdollista. Tässä se yksinkertainen pikku ristiriita, jolla yritetään ratkaista yhteiskunnallisia ja globaaleja ongelmia.

Miksi mietimme, mistä saataisiin rahaa lisää, kun pitäisi miettiä, miten tulisimme vähemmällä toimeen? Missä ihmeen kuplassa kasvun puolesta puhuvat taloustieteilijät ja poliitikot elävät? Jo pikkulapsikin ymmärtää, ettei ikuisesti voi kasvaa. Katto tulee vastaan jossain vaiheessa.

Vai perustuuko kasvun puolestapuhujien ajatukset erilaiseen näkemykseen maapallon sietokyvystä? Jos olisikin niin, että maapallo voisi ottaa vastaan vielä rutkasti kasvua, ei se kuitenkaan voi tehdä niin ikuisesti. Taas olemme ongelmallisen huomisen kysymyksen äärellä. Vai onkohan kasvumyönteisyydessä kyse kiinnostuksen puutteesta? Eletään tässä ja nyt, vailla huolta huomisesta! Niin hyvältä kuin se kuulostaakin elämänfilosofisesta näkökulmasta…

Ei heitä voi toisaalta syyttää. Nykyinen järjestelmä ajaa heidät lyhytnäköisiin päätöksiin. Niin kauan kuin rahan luonnetta ei muuteta, ei muuteta myöskään yhteiskuntamme epäkohtia sen enempää kuin ratkaista ongelmia. Samat teemat terveydenhuollon, rikollisuuden, epätasa-arvon ja maapallon sietokyvyn ympärillä tulevat jatkumaan niin kauan, kun ne rahalla aiotaan ratkaista.

Yksin ei voi kukaan rahaa vastaan kapinoida. Mutta kasvua vastaanpa voi! Niimpä julistan vuoden 2013 kulutukseni teemavuodeksi. Aion pitää jatkossa kirjaa kuluttamisestani ja minimoida sen tuottaman kasvun. Tästä lisää seuraavassa jaksossa!