Kyllä tämä tipaton on vähän poljäksi tehnyt. Ensin kirjoitan blogiin siitä, kuinka paljon minulla on nyt vapaa-aikaa tehdä kaikkea. (Haluan huomauttaa, ettei tämä äkisti ilmestynyt vapaa-aika sentään johdu siitä, että nyt on aikaa millä mällätä, kun ei tarvii juoda viinaa.) Sitten kirjoitan blogiin erittäin johdonmukaisesti siitä, kuinka on ilmestynyt tehtävälistalle niin paljon kaikkia pikkuaskareita, että oikein ahdistaa kun aika ei kaikkeen meinaa riittää. No seuraavaksi aion kirjoittaa siitä, kuinka merkityksettömältä tämä kaikki nyt tuntuu. Niin merkityksettömältä, että kaikki saa merkityksen ja elämäni asenteen palaset alkavat loksahtaa kohdalleen kuin pahimmassakin palikkatestissä.

Nyt on siis tipattoman neljäs viikko. Minulla ei ole tietoa siitä, onko näillä ajatuksilla mitään tekemistä itse tipattomuuden kanssa, vai voisinko kokea moista henkistä kasvua myös pikku punkuissa. Joka tapauksessa kaikki arkielämä tuntuu nyt pieneltä ja hölmöltä, merkityksettömältä tässä maailman kaikkeudessa. Herään ajattelemaan, mitä kaikkia mahdollisuuksia minulla on maailmassa ja miten voin loppuelämäni elää. Makaan maailman kehdossa, tuntuu turvalliselta, vaikka en tiedä kuka sitä oikein keinuttaa. Eikä oikein kiinnostakaan just nyt!

En pelkää kuolla, sillä jo nyt tiedän tulevani ennen kuolemaani niin viisaaksi, ettei tarvitse pelätä. En epäile, elänkö tätä elämää oikein, sillä jo nyt tiedän tekeväni oikeita ratkaisuja, joita en voi myöhemmin katua. Jos joku asia tuleekin joskus kaduttamaan, tiedän, että olen niin taitava ihminen omalla henkisellä tasollani, että pääsen asiasta yli. Tiedän, että joskus pakkaan pienet kimpsuni ja kampsuni ja lähden johonkin ilman vastuuta suuresta omaisuudesta, mukanani henkistä pääomaa (ja pakollinen setelitukku). En paetakseni vaan ehkä palatakseni.

Melko suuria sanoja 27-vuotiaalta ihmiseltä, jonka maailmankatsomus perustuu lähinnä maailman lopun odottamiseen. Ajatukseen talouselämän tulevasta luhistumisesta sekä sen tuomasta globaalisti räjähtävästä huonovointisuudesta. Elämiseen tässä ja nyt, koska toivoa on huomenna kuitenkin vielä vähemmän. Melko suuria sanoja 27-vuotiaalta perussuomalaisen melankoliselta ihmiseltä, joka saa suurempaa voimaa surusta kuin ilosta ja joka tajuaa rakkautensa määränkin vain menettämisen pelon kautta. Kas siinäpä se pointti kai onkin: en enää pelkää, siis itseni puolesta. Hassu olo. Levollinen.

No joo, en mä nyt olen muuttunut henkisesti teitä suuremmaksi tai hienommaksi. Mä nyt vaan ilmasin tän asiani näin. Toinen olisi saman asian kertonut lauseella ”mulla on hyvä fiilis”. Voisiko yhtenä tipattomuuden oireena olla lisääntynyt itsevarmuus?

Näin muuten ekaa kertaa unta alkoholista viime viikolla. Siinä mulle yritettiin tyrkyttää juotavaa, ja kohteliaasti kieltäydyin ja kerroin olevani tipattomalla. Tänään sitten jatkuu rokkailut selvin päin. Pirun väsyttävää puuhaa tuo yökerhoelämä, kun ei malta pysyä hereillä sinne bändiin asti!

PEACE & LOVE.