Kyllä on taas ahdisteltu oikein olan takaa. Kelailtu loputtomia ajatuskuvioita ja sukellettu vähän taas syvemmälle mustien mietteiden maailmaan. On yritetty etsiä järkeä sieltä, missä sitä ei ole. Sen verran
synkkä meininki, että mielelläni kertoisin kevennykseksi jonkin maailman lopun vitsin, mutta en tiedä yhtään sellaista.
Ei mua ahdista niinkään vaikka se, että vuosittain aidsiin kuolee 1,8 miljoonaa ihmistä. Tai se, että nykyisellä tahdilla hakattuna maailman sademetsien ekosysteemeistä on alle 10 vuodessa tuhottu jo 90 %. En menetä yöunia siksi, että Itämereen syydetään paskaa kuin rehevöitymisestä ei olisi koskaan kuultukaan. Ei mua häiritse se, että elintason noustessa länsimaiden onnellisuus sen kun laskee. Millään yksittäisillä hyvinvoinnin tilastoilla ei ole mielenterveyttäni heikentävää vaikutusta.
Harmikseni tapanani on etsiä syitä asioiden takana. Siksipä ahdistaa oppimani tieto siitä, ettei näillekään edellä mainituille asioille voida oikeasti tehdä mitään ratkaisevaa niin kauan kun maailmassa tapahtuu muutos talousjärjestelmässä. Kun on kertaalleen ymmärtänyt, mitä raha on ja miten se pyörittää kaikkea maailmassa, miksi järjestäen kaikki huonot kehityspiirteet johtuvat siitä suoraan tai välillisesti, ei osaa enää katsoa taaksepäin. Ei enää näe yksittäisiä ongelmia, joita voisi pienessä mittakaavassa yrittää ratkaista. On olemassa vaan yksi iso ongelma, joka on kaikkien pienempien ongelmien takana. Siihen pitäisi pyrkiä vaikuttamaan. Mutta se tuntuu mahdottomalta. Se ahdistaa ja tekee monet pienet hyveelliset viritelmät merkityksettömiksi.
Oon saanut hyviä vinkkejä näihin vaivoihini viime aikoina. Kiitos siitä kaikille. Joskin neuvonne ovat olleet aika perseestä ajatellen tätä perimmäistä ongelmaa. On ehdotettu lapsen tekemistä, että sais luontaista tarkoitusta elämälle. On ehdotettu, että ajattelisin vähemmän, vaikka mielestäni ihmisen perussynti on olla ajattelematta. Kannattais kuulemma lähestyä asioita pienemmässä mittakaavassa, sitä koitankin tänään illalla tutustumalla kunnallispolitiikkaan, mutta eipä siellä ratkaista the ongelmaa. Lisäksi voisin koittaa etsiä lohtua siitä, että kyllä tämä maailma itsestään pitää huolen hankkiutumalla eroon ylimääräisistä ihmisistä. Sekään ei lohduta, sillä haluaisin juurikin ihmisen itsensä heräävän. Tuhoavan itse sen tyhmän järjestelmän, jonka se aikanaan omaksi tuhokseen loi. En osaa ammentaa näistä teidän neuvoista, mutta suurempi merkitys mulle on sillä, että olen saanut muutaman minuutin elämästänne ja olette yrittäneet ymmärtää mua. Kiitos.
Talousjärjestelmän muuttaminen vaatisi täydellistä arvomuutosta kaikilta, varsinkin hyväosaisilta ja vielä erityisemmin rikkailta. Ainut, mitä voin itse tehdä, on paasata asiasta hamaan tappiini. Ehkä sitten lopulta opin hyväksymään asian – toivottavasti en koskaan. Koska järjen juoksu pysähtyy aina synkkyyteen, täytyy yrittää kääntää tää kelkka jotenkin tragikoomiseksi. Olen mielessäni jo parodioinut itseäni, onhan tää huvittavaa. Pitäiskö tehdä pari Millin kotivideoo julkaistavaksi täällä?
Myös fyysisen hyvinvoinnin maksimoimisessa voisi olla järkeä, sen henkisen toivossa. Positiivisten asioiden lista (se liian iso eväsappelsiini) sai jatkoa eilen. Äidin tekemät suolakurkut!
