Olen muokannut kulutustottumuksiani viimeisen vuoden aikana mielestäni tuloksellisesti ja varmasti tilastollista tasoa enemmän. Olen jättänyt tekemättä kaikki turhat ostokset. Turhia ostoksia ovat mä haluun ton –tuotteet. Turhat ostokset liittyvät pitkälti muotiin ja alati muuttuviin teknologisiin uutuustuotteisiin, joilla nyky-yhteiskunnassamme on statuksen määrittävä vaikutus. Siitä surullinen whitetrash-kulttuurikin juontaa juurensa. Ostetaan isoja taulutelkkareita ja tuhlataan massit cooleimpaan t-paitaan sen sijaan, että ostettaisiin vaikka kunnon ruokaa. Koska jos omistat aipädin, olet jotain. Jos omistat kaksi, olet enemmän.

En väitä, että esimerkiksi uudet puhelimet olisivat tarpeettomia tai että ulkonäköönsä panostaminen olisi turhuutta. Kyllä omaa elämäänsä kannattaa helpottaa taskutietokoneella, jos se on mahdollista. Kyllä aamuisin kannattaa meikata, jos se saa olon tuntumaan ihanalta. Kunhan vaan muistaa kysyä itseltään aina: miksi? Pääasia on tehdä erotus yltiöpäisen haluamisen ja perustellun tarpeen välille. Yltiöpäistä haluamista on päivittää uuteen vain uutuuden tai kyllästymisen takia. Lapsemme oppivat tähän hyvin nuorena ”no kun muillakin”.

Itsehän painin kamalan moraalisen ongelman parissa. Meillä on wc, joka toimii niin kuin wc:n pitää. Mutta siellä oli likaiset ja repsottavat tapetit, sekä näivettynyt käsipyyhenaulakko, jossa on lukenut kahden asumisvuoden ajan edellisten asukkaiden nimet. Teenkö väärin, kun haluan remontoida kyseisen wc:n vain tehdäkseni siitä viihtyisämmän? Kompromissina aion käyttää hyväksi kaikki vanhat listat, vaikka niiden putsaamiseen, hiomiseen ja käsittelyyn kuluu enemmän aikaa ja vaivaa, kuin vastaava määrä rahassa mitattuna kuluisi uusien listojen ostamiseen. Sama koskee niitä naulakoita. En aio hankkia sinne mitään ylimääräistä ja aion pitää uudesta wc:stä niin hyvää huolta, ettei sitä tarvitse uudelleen remontoida minun elinaikanani. Tämä on siis mittakaavallani perusteltu ja harkittu tarve. Silti kannan siitä hieman huonoa omaa tuntoa, mutta en yksinkertaisesti kestänyt katsella sitä rupuhuonetta enää sellaisenaan.

Eli en minä ole täydellinen näissä kulutusasioissa. Toisessa ääripäässä vedän aivan överiksi ja toisessa päässä mussutan esimerkiksi lihaa lähes päivittäin. On se kai näistä tipattomistakin jo käynyt ilmi, että minä en todellakaan ole mikään keskitien kulkija! Kohtuus kaikessa on kohdallani hieno korulause vailla merkitystä. Johtuu ainoastaan siitä, että en taida taitaa kohtuutta.

Joka tapauksessa olen niin kyllästynyt kuluttamiseeni, että haluaisin myydä talomme ja muuttaa asuntovaunuun. Tätä ideaa olen miehellenikin useampaa otteeseen väläytellyt. Viimeksi hän kommentoi, että nyt ymmärtää sen, mitä tarkoittaa pariskuntien erilleen kasvaminen. Voisiko tästä lausunnosta  siis päätellä, ettemme ole muuttamassa asuntovaunuun? Ainakaan yhdessä. Tai ainakaan vähään aikaan. Voin kyllä kokeilla tässä vuosikymmenen väsytystaktiikkaa ja odotella. Antaa hänen nyt sulatella asiaa, että luopuisimme suuresta (!) omaisuudestamme joskus.

Voi näitä irrationaalisia päähänpinttymiä. Mitäköhän tuostakin seurais? Muutakin kuin hirveetä vitutusta neljän pienen seinän sisällä? Varmaan sais pehmustaa ne vaunun seinät.. Vaikka siis ihan tosissani uskon, että vähemmän on enemmän.

PS. Huomenna ensi-illassa Petri Luukkaisen Tavarataivas
PPS. Asuntovaunu heiluu holtittomasti, jos siellä tekee sitä!