Olin nimeämässä tätä kirjoitusta kappaleella 7/10. Kävin kuitenkin tarkistamassa, ja kyseessä onkin vasta kuudes kirjoitus. Hitto, eiks tää ikinä lopu.. Tämänkertaisena aiheenamme on sivuta rahoitusmarkkinoita ja pörssiä vuonna 2007 alkaneen finanssikriisin näkökulmasta. Namnam! Aion viedä rahavoivotteluni loppuun ennen vuoden vaihdetta, sillä tarkoituksena on aloittaa kirjoittaminen puhtaalta pöydältä 2014. Ajattelin, että olisi hyvä suunnata ajatukseni johonkin pinnallisempaan. En halua enää edes itse voivotella ja päivitellä asioita – kenellekään ei nimittäin liene jäänyt epäselväksi, mikä minun mielestäni on nurin kurin maailmassa. Mittani on täysi! Mutta muutama slaidi nyt vielä tätä tarinaa.
Rahoitusmarkkinat ovat siis se paikka, jossa raha vaihtaa omistajaa. Siellä voi rikastua ja köyhtyä. Rahamarkkinoissa positiivista on se, että siellä voi saada rahan tarpeensa tyydytetyksi, jos joku haluaa sinuun sijoittaa. Tätä kautta monet maailman keksinnöistä, niin hyvistä kuin pahoista, on pystytty rahoittamaan. Rahoitusmarkkinoilla voi tehdä rahaa eri tavoilla: käydä kauppaa rahasta ja saada siitä korkoa sekä ostaa arvopapereita tai osakkeita halvalla ja yrittää myydä ne eteenpäin kalliilla. Asiaan liittyy sellaisia taloustermejä, joiden ymmärtäminen ei ole sanomani kannalta välttämätöntä sellaisenaan (joukkovelkakirjamarkkinat, johdannaiset, optiot, futuurit, vipu jne), sillä kerron teille, mitä se käytännössä tarkoittaa. Katsotaan vuoden 2008 lamaa, sekä sitä edeltänyttä finanssikriisiä.
Finanssikriisi alkoi Yhdysvalloissa vuonna 2007, kun asuntomarkkinat ylikuumenivat. Yhdysvaltojen keskuspankki piti ohjauskoron alhaisena pitkän aikaa, mikä kannusti ihmisiä hankkimaan oman asunnon. Kysynnän takia asuntojen hinnat jatkoivat nousuaan vuodesta toiseen. Markkinoita seuratessa alettiin uskoa, että asuntojen hinnat sen kun kasvavat, ja asunnon ostaminen olisi turvallinen sijoitus. Jos lainaa ei jostain syystä pystyttäisikään lyhentämään, voisi sen aina myydä pois. USAlainen unelma ja perheidylli mahdollistettiin kaikille, useille heillekin, joilla ei todellisuudessa ollut siihen varaa. Kun ihmisille tuli maksuvaikeuksia, ostivat he tiensä ulos uudella luotolla. Koska asuntojen hinnat jatkoivat kasvuaan, pystyi niitä vastaan saamaan aina uuden luoton edellisen tilalle.
Rahoituslaitokset myivät näitä asuntoluottoja eteenpäin toisille pankeille, jotka muodostivat niistä uusia sekavia kokonaisuuksia ja myivät ne taas eteenpäin rahoitusmarkkinoilla. Näin asuntolainoista tehtiin arvopapereita ja johdannaisia, joiden sisällöstä oikein kukaan ei ollut selvillä. Luottoluokittajat kuitenkin myönsivät näille papereille parhaan luottoluokituksen, jolloin ne olivat myös kysyttyjä sijoituskohteita.
Korkotaso nousi ja kysyntä hiipui, niin myös asuntojen hinnat kääntyivät laskuun. Kun ihmiset nyt joutuivat maksuvaikeuksiin, eivät he enää saaneetkaan uusia luottoja arvoaan tiputtanutta asuntoaan vastaan, eivätkä he selvinneet lyhennyksistään. Rahoituslaitokset alkoivat kärsiä tappioita asuntoluotoista, samalla lähti pohja niistä johdetuilta arvopapereilta. Nämä Subprimeksi kutsutut luotot ja niistä johdetut arvopaperit olivat kasvaneet todella suureksi markkinaksi – ja nyt niiltä kaikilta lähti pohja, markkinoille syntyi luottamuspula. Siksi asuntomarkkinoiden kaatumisella oli niin suuri vaikutus muihinkin markkinoihin.
Ja mitä amerikkalaisille jäi tästä käteen? Omaisuutensa ja asuntonsa menettäneitä ihmisiä. Kodittomia. Tyhjiä, autioituneita pankin omistamia taloja, kokonaisia kyliä. Ja miksi? Siksi, että rahaa tehtiin rahalla. Riskit kasvoivat älyttömän suuriksi, kun ihmiset toimivat ahneuspäissään. Kuinka rahoitusmarkkinoilla toimivat ammattilaiset voivat tehdä näin perustavaa laatua olevan virheen ja uskoa markkinoiden ”ikuiseen” kasvuun sokeasti? Ja tiedätte, kuka kärsii näistä seurauksista pahiten.
Finanssikriisi levisi myös muualle. Euroopassa alkoi lama 2008, joka ei ole vieläkään ohi. Seuraavassa luvussa tarkastellaan, miten kriisi levisi meille asti ja mikä on sen hinta.
