Eilen ajattelin, että pitäis pitää enemmän kivaa. Viikon kohokohta oli, kun eilen moppasin varaston lattiaa ja kuuntelin Donna Summerin Hot Stuffia. Otin muutaman tanssiaskeleenkin. Kivaa oli myös, kun tein pitkän salitreenin, pääsin saunaan ja sain saunajuomaksi lasillisen kylmää maitoa. Ajatella, ja silti nautin elämästäni.
Mietin, että miksi ihmisen ylipäätään pitää tehdä mitään epämieluisia asioita. Eikö voisi tehdä ainoastaan kivoja asioita. Ja sitten se karu totuus: Yritin alkaa luettelemaan asioita, joita joudun tekemään vastentahtoisesti, jotka tuntuvat inhottavilta ja ahdistavilta. En siihen hätään keksinyt yhtään.
Kai sitä voi välillä kehuskellenkin katsoa peiliin. En ole saanut elämääni niitä huonoimpia lähtökohtia, eikä ole tarvinnut täysin pohjalta nousta, mutta ei minulla silti ole mitään sen enempää kuin keskiverto tyypillä, tai toisaalta mitään ilmaiseksi saatua. Mutta minun ei tarvitse valittaa, eikä minun tarvitse kärsiä. Se johtuu siitä, että asenteeni on todella kohdillaan. Sillä pärjään tässä maailmassa.
Hetken innostunein mielin asennettani hehkuttaen tein mielikuvatestin. Entä jos kotini palaisi, entä jos työni menisi, entä jos seuraavana aamuna heräisinkin Libyasta? Entä jos jalkani katkeaisi, entä jos hiukseni lähtisi? Kuolemajuttuja en edes ehtinyt ajatella, ei tarvinnut. Missä olisi minunkin asenteeni silloin? Näin tipattomalta on hyvä ennustaa: varmaan jallupullossa. Tiedä häntä..
Tällä voi tsempata: SAMAE KOSKINEN – EN ANNA PERIKS
