Alkoholitonta elämää kohta viisi viikkoa takana. Enemmän kuin puolivuosittaiset kuukauden tipattomat. Pisin aika ilman vinettoo sitten teinivuosien! Säälittävää.

Mieleni poukkoilee jatkuvasti elämän peruskysymysten äärellä ja tuntuu, että ajattelen kaikkea pohtivasti ja filosofisesti. Mitä haluan elämältä ja miten voin sen toteuttaa? Mitä en halua elämältä ja miten voin sen välttää? Vastaus kaikkiin kysymyksiini löytyy omasta mielestäni ja sen hallinnasta. Se on ainut asia tässä omassa universumissani, johon kenelläkään muulla ei ole asiaa eikä valtaa tai vaikutusta, jos niin tahdon.
Mitä tarkoitan? En halua harmistua elämän pikkujutuista. En ehkä isoistakaan. En halua olla katkera, kateellinen tai valheellinen, en halua ärsyyntyä muiden tavasta ajatella toisin (lue: väärinajattelijoiden), en halua olla väsynyt elämään tai ihmisiin. En halua vittuuntua enkä vittuilla. En halua olla ahdistunut tai tuntea suuria negatiivisia tunteita, en pelätä. Suru on okei, en osaa kuvitella elämääni ilman sitä, eikä ehkä kuulukaan.

Mitä tarkoitan konkreettisesti? En halua harmistua siitä, että myöhästyn bussista. En halua vittuuntua siitä, että seuraavan bussin kuski ei tervehdi ja näyttää happamalta. En halua häiritä mieltäni alkamalla pohtia, miksi bussikuski on myynyt maansa ja sitä myöden sielunsa eikä tyhmä ymmärrä, että ainut joka hänet voisi pelastaa, on hän itse. En halua pelätä aamulenkillä tyhjää mustaa katua ja sitä reunustavia pimeitä pensaita. En tahdo voivotella huomista tai ahdistua tämän päivän irtisanomisaallosta. En tahdo voida pahoin katsomalla ihmisten välinpitämättömyyttä luonnon suhteen, en tahdo ärsyyntyä siitä, ettei heitä ehkä kiinnosta. Tai etteivät he ehkä ole koskaan tulleet edes ajatelleeksi asiaa. En halua muodostaa negatiivisia mielipiteitä ihmisistä heidän pinnallisten mieltymystensä takia.

Miten tämä olisi mahdollista? Harjoittamalla mieltäni. Jos siihen jonain päivänä pystyn, voitteko kuvitella kuinka helppoa elämästäni tulee!  Ai että… Hain kirjastosta meditaatiokirjan. Kahdestakin syystä. Tarvitsen uuden tavan rentoutua, sillä liikunta alkaa mennä överiksi. Lihakset on sunnuntaisin niin muusina, että olen joutunut viettää päivän sängyssä maaten. Liikunta on vuosien ajan ollut henkinen pelastajani. Nyt se ei enää riitä, veri vetää salille ja lenkille enemmän kuin keho sietää. Tarvitsee lisätä lepoa, ja sitä saan kun kehittelen toisen tavan rentoutua. (Kolmas olisi: jallukola, jallukalja, kuohuviini, punaviini, saunasiideri ja bisse.) Toinen syy tulikin mainittua jo yllä, haluan hallita omaa mieltäni. Musta tulee mindmaster – vapiskaa!

Joskus tuntuu, että nämä ajatukseni ovat jotenkin ylimielisiä ja paremmuuteen pyrkiviä. Todellisuudessa haluaisin antaa siunaukseni kaikille elää elämäänsä niin kuin haluttaa, vaikka sitten kyseenalaistamatta mitään. Ja saattekin kyseisen siunauksen heti, kun olen meditaation voimin tullut niin vahvaksi että siihen pystyn. Toistaiseksi katson ulkopuolisen silmin näitä kirjoituksiani, ja näen ihmisen, joka ensin halailee rakasta miestään ja kritisoi yhteiskuntaa, sitten se alkaa halailla puita ja löytää muka jotain suuria elämänfilosofioita. No sitten se lopettaa viinan juonnin, mikä nyt vielä menettelee, mutta tää meditointijuttu menee kyllä jo yli.

Vaikuttaa sekopäiseltä. Ja sit ne väittää, että kännissä olet sekaisin?