Viime perjantain huonot fiilikset taittuivat hetkeksi voiton puolelle, kun mies pakotti päivän päätteeksi punttikselle. Kuunneltiin trancea ja huidottiin viimeisetkin mehut menemään. Saunan jälkeen pääsi sohvalle syömään ja haisteleen toisen punaviinin höyryjä. Tuntui rentouttavalta eikä tehnyt enää mieli viinaa. Tuntui hyvältä elämältä. Tosin ilta päättyi kyyneliin, sillä itkin Myrskyluodon Maijan kohtaloa.

Lauantaina päätin tehdä kivoja asioita ja rentoutua ennen halloween-mörköjen saapumista. Hakkasin pitkästä aikaa rumpuja ja kuuntelin sängystä käsin kolme albumillista musiikkia. Muuten erittäin toimiva konsepti, mutta kun musiikkivalintana oli Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus, päättyi sekin sessio kyyneliin, kun he kertoivat niin kamalia tarinoita.

Itse juhlat menivät hienosti. Viihdyin ja nauroin katketakseni nuorempien tyttöjen edesottamuksia. Puheenaiheena oli nimittäin yli menneet kännit ja morkkikset. Totesinpa vaan mielessäni, etteivät tytöt olisi psyykeiltään noin(kaan) kunnossa, jos eivät osaisi nauraa itselleen. Tärkeä taito! Juhliminen selvin päin ei ollut kovinkaan erilaista, olin vain tarkkaavaisempi.

Sunnuntai menikin sitten taas hieman hämärissä tunnelmissa, nimittäin krapulassa! Tai ainakin nukuin kolmen tunnin päiväunet vissypullo kainalossa. What! Ja tähän tarinaan kun vielä lisää eilisen masennuksen maanantain, niin tarina on valmis: Krapulan oireet (seuraavan päivän väsymys ja jano, sitä seuraavan päivän alakuloisuus ja masennus) eivät johdu viinan juonnista, vaan ilmeisemmin viikonlopun vietosta. En ymmärrä, miten tässä näin kävi.

Eilinen maanantai oli kamala päivä: Talvivaaran kaivos vuotaa eikä meillä ole kotona vieläkään kompostia. Rahoitusta eli resursseja leikataan mielestäni aivan vääristä paikoista ja tuntuu käsittämättömältä, miten kukaan voi tehdä moisia päätöksiä. 4-vuotias tyttö seikkaili yksin valtatiellä ja ihmiset vaan ajoivat piittaamatta ihmetellen ohi. ...ihan vain muutamia taivaalta niskaan tippuvia flyygeleitä mainitakseni.

Maailman tuska painaa taas liikaa harteitani ja koitan pohtia, miten tästä paskasta ammennetaan? Kun et voi kääntää selkääsi ja unohtaa, on kai yritettävä tehdä jotain. Yritän kääntää huonot fiilikset voimavaraksi, ja miettiä vaihtoehtoja, mitä alkaa tehdä elämässä. Pitäiskö lähteä opiskelemaan kestävää kehitystä vai sosiaalialaa? Pitäisikö lähteä tutkimaan politiikkaa ja olla siinä mukana? Yksi positiivinen päätös kuitenkin mieleen on juolahtanut. Tiedän nimittäin, miten tuhlaan pullonkeräysrahat. Maksan niillä jäsenmaksun Vihreille kahdeksi vuodeksi.

Harmi, että juuri julkaistiin tutkimus siitä, ettei naisen hormonaalisella vaihtelulla ole paljoa tekemistä mielialojen kanssa. Kai se on vaan todettava, että oon tällainen v**** tuuliviiri. Eilen mies kysyi kotiin töistä matkatessa, että mitä tänään syötäisiin? Vastasin: Myrkkyä.