Saanen kirjoittaa taas hieman viinasta? Päättymättömältä tuntuneen ihmiskokeen jälkeen vakuuttelin itselleni, ettei paluuta entiseen alkoholin kulutukseen ole. Tiesin jopa jo tuolloin, että ne todelliset haasteet ovat vasta edessä, vaikka omasta mielestänikin olin jo tehnyt hienon saavutuksen kolmen kuukauden tipattomalla. Sitten tulikin joulu, uusivuosi, ystävän polttarit, tavalliset viikonloput. Tissuttelin menemään melko lailla entiseen malliin, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, jolloin join tiedostaen joka toisen alkoholitonta. (Iso askel minulle, näin ne iltapäivälehden vinkitkin neuvovat.)

Muutaman kerran ennen viinipullon avaamista olen kysynyt mieheltäni, ollaanko me tänään kohtuukäyttäjiä? Vastaus: No ei ehkä tänään.  Sitten on avattu toinenkin viinipullo. Ja jallu. Veljeni tuli tyttöystävänsä kanssa meille syömään viikonloppuna, ja etukäteen kehotin jättämään auton kotiin mainiten, että olen ostanut alkudrinkkiainekset ja jälkiruoassakin on viinaa! Samaisella illallisella meidän perheessä taidettiin juoda eka kertaa ”välijalluja” ruoan yhteydessä. Ja hauskaa oli!

..ainakin seuraavaan aamun asti, minkä johdosta muun muassa pidän itseäni arkipäivän koomikkona. Aamusta kykenin saunaan pesemään eilispäivän meikit. Oli pakko ottaa krapulapäivän olut heti aamupäivästä, kun oli niin kykenemätön olo. Mutta otin vain yhden. Loppupäivän makasin sängyssä lukien alkoholin liikakäytöstä ja vuoden tipattomuudesta kertovaa kirjaa Selvästi juovuksissa. Kunnes illan koettaessa lähdin klubille kuuntelemaan live-lauluja ja juomaan lisää oluita. Itsehän en näe asiassa mitään ristiriitaa. Saman genren juttuja, mitä puuhastelin siitä viikko takaperin: makasin sohvalla lukemassa liikunnasta ja terveydestä kertovaa Fit-lehteä toinen käsi sipsipussissa ja sohvapöydällä tuopissa olutta. Selkeästikin näissä tapauksissa korostuu kuivaharjoittelun ja henkisen valmentautumisen tärkeys!

Selvästi juovuksissa kirjan kirjoittaja, lääkäri Juhani Seppänen kirjoittaa avoimesti omasta alkoholiongelmastaan, ja suostuu sen myöntämään itselleen ja ymmärtämään vasta yrittäessään vuoden tipattomuutta. Joskin hänellä oli lähtenyt lapasesta jo jonkin verran pahemman kerran, sillä hän joi päivittäin kuusi puolen litran olutta ja viikonloppuisin lisäksi litran viintä plus pari terävää. Vaikken voi omaa kulutustani verratakaan lääkärikirjailijaan, jolla oli vuodessa alkoholittomia päiviä vain 12 (aina pahimpien krapuloiden päivät, juhlavasti merkattuna puhtaana nollana almanakkaan), jatkan silti pohdintaani. Hän nimittäin on itse sanonut empiville potilailleen, että jos oma alkoholin kulutus mietityttää, on silloin todennäköisesti myös syytä miettiä.

Itse olen pohtinut asiaa sen verran, että minun täytyy tehdä tietoisia valintoja olla juomatta. Minussa ei nimittäin asu yhtäkään solua, jonka mielestä juuri nyt ei olisi hyvä ottaa. Toisin sanoen aina maistuu. Pelastukseni lienee kuutena päivänä viikossa harrastettava liikunta, sillä ennen sitä ei voi ottaa ja krapulassa ei saa urheilla. Keskustelimme tästäkin teemasta mieheni kanssa. Hänellä ei kuulemma moista ongelmaa ole. Sitten hänkin heräsi pohtimaan, onkohan hänelläkin ongelma, mutta sillä erotuksella, että hän ei vaan ymmärrä ajatella sitä? On totta, että toisilla ihmisillä ei ole yhtä paljon itsekritiikkiä, kuin eräälläkin blogin kirjoittelijalla. Voisin tältä seisomalta nimetä useita tuntemiani tyyppejä, joiden alkoholin kulutuksen määrä on huolestuttavampi kuin omani. Mutta pointti ei olekaan siinä, että minun pitäisi ensin lokeroida itseni suurkuluttajaksi tai alkoholistiksi, että voisin pohtia näitä teemoja. Vaan asiaan tulee pureutua omien arvojensa pohjalta.

Olen muuten taas tipattomalla. Nyt on puolivuosittainen kuukauden parisuhdetipattomuus käynnissä. Hitsin helppoa, kun ei tarvitse taas pohtia koko juomisasiaa ja ennakoida mahdollisia krapuloita kuukauteen. Surullista?