Chättäilin tänään ystäväni kanssa juomattomuuden tuomasta tyhjyyden tunteesta. Hänkin, rivien välistä ymmärtääkseni, aavistaa alkoholittoman elämän tuoman tyhjyyden tunteen, sillä hän sanoi, ettei ole varma haluaisiko todella itse elää ilman ”riippuvuuksiaan”. Mitä suurta siitä pienestä nousuhumalasta saa muka irti? Eikö se ole aivan sama, vietänkö perjantaini sohvalla pullon kanssa tai ilman? Vaan kyllä siitä saa jotkin kicksit, se rentouttaa ja saa elämän tuntumaan enemmältä. Tästä päättelimme pienenkin humalan olevan todellisuuspakoa. Humala on kulkuväline kivempaan maailmaan. Meitsin polttoaine on nyt ihan finaalissa.

Toisaalta, kuka määrää, että maailma pitäisi todella ottaa vastaan sellaisena kuin se on? Onko todellisuuspaossa jotain pahaa? Joka tapauksessa ystäväni kysyi, miksi kiusaan itseäni. Vastasin, löytääkseni jotain järkeä. Ja sitä jotain järkeä ei tunnu kyllä löytyvän. Tuntuu tyhjältä. En edes tiedä, mitä järkeä kuvittelen löytäväni. Luulinko, että elämäni muuttuu radikaalisti? Onko tämä tutkimusmatka syvälle omaan itseen ja jostain löytyy aarre? Epäilen.

Ei ihme, että maailmassa on paljon alkoholisteja ja huumeiden käyttäjiä. Ei ihme, että toiset täyttävät tyhjyyden seksillä, yhdet treenaamalla hulluna ja kolmannet kanavoivat tyhjyytensä musiikkiin. Mielestäni muusikot ovat onnistuneet todellisuuspaossaan hienosti, he tuottavat iloa ja lohtua biiseillään meille muillekin. Joskin muusikon ammatin sivutuotteena saa monesti putken päälle. Tähän väliin onkin hyvä lainata Petri Nygårdia: alkoholi ei ratkaise ongelmia, mutta eipä kyllä vittu maitokaan!

Parhaiten todellisuuspaossaan onnistuvat meditoijat, jotka käsittämättömällä tavalla osaavat ulkoistaa itsensä kaikista maailman huolista. Osaisinpa minäkin olla ajattelematta mitään. Meditointiyritykseni tähän mennessä ovat menneet kutakuinkin näin: En ajattele mitään. Tunnustelen vain kehoani. En ajattele mitään. Kutittaa varvasta. En välitä siitä, en ajattele mitään. Kutittaa vieläkin varvasta. Onkohan se hämähäkki? Onkohan se iso karvainen jättiläishämähäkki? Tai hiiri, vielä pahempi, se voi olla rotta. Mistäköhän se olis tähän huoneeseen päässyt? Ei helvetti, mähän ajattelen! Älä ajattele! (End of meditointi.)

Ovathan sitten vielä hekin, jotka vaan elämät elämäänsä tyytyväisenä ja tyytymättömänä eteenpäin pysähtymättä kuuntelemaan itseään tai kyseenalaistamatta tapaansa elää. He ovat niitä, jotka pitävät minua ajatuksineni aivan dorkana. Miksi ehdoin tahdoin asettaa itsensä alttiiksi elämän pilaamiselle? He ovat niitä, jotka tipattomuuskertomuksiini toteavat: Pää kiinni ja let’s go! Toivoisin kuuluvani heihin.

Yhden johtopäätöksen voin kuitenkin tällä 8 viikon kokemuksella aiheesta tehdä: Alkoholi todella näyttelee isoa roolia elämässäni, kun sen puuttuminen tuottaa paljon tuntemuksia. Vai onko kyse yksinkertaisimmillaan siitä, että haluat sitä, minkä itseltäsi kiellät? Laihduttavat ylipainoiset himoitsee munkkeja ja tipattomalla oleva tyyppi himoitsee viinaa. Sen takia laihduttajillekaan ei suositella totaalikieltäytymistä herkuista. Hei hetkinen, voisko tähän pätee Tommy Hellstenin ajatus ”saat sen mistä luovut”? Miten saan viinan jos siitä luovun? Okei, lopetan kirjoittamisen nyt tähän täysin absurdiin ajatukseen. Adios!