Mietin tossa, että miksi mut on kirottu tällaisella maailman huolella. Johtuuko se siitä, että mun omat asiat on niin hyvin, että on pakko murehtia muiden puolesta? Kuuluuko tää vaan mun perusluonteeseen vai iskeekö tiedon lisäämä tuska jotenkin liian herkästi? Miten muut kestää tän maailman paineen? Eikö ne lue uutisia ollenkaan? Vai osaako ne vaan vakuuttavasti sanoa, MITÄ SITTEN?

En näe maapallolla pitkää tulevaisuutta. Tuntuu, että kaikki on jatkuvassa käyrässä huonompaan. Resurssit alkavat olla kaikkialta loppu. Maailma on lamassa, jota ei rahalla ratkaista. Eräs ihminen ehdotti minulle, että maailman pahuus olisi vakio. Näin saattaa olla, uskon. Mutta maailman itsekkyys ei ole, eikä piittaamattomuus eikä tyhmyys. Nämä ilmiöt ovat mielestäni kasvussa eivätkä mitkään kampanjat auta. Järjen hiveniä ei voida pelastaa.

Samainen ihminen ehdotti myös, että maapallolla on tapahtunut paljon asioita positiivisempaan suuntaan, joka kertoisi siitä, että ihmiset ovat ymmärtämässä, mitä he tälle pallolle tekevät. Enpä tiedä, en taida nähdä sitä. Onko maailman historian jokaisella aikakaudella ajateltu näin – maailmanloppu on kulman takana? Ja silti on menty eteenpäin kymmeniä ja satoja vuosia. Tuskin tämä pallo räjähtää oman elämäni aikana, mutta näkisin että nyt elämme niitä kriisivaiheita, jolloin voisimme vielä alkaa toimia toisin ja vaikuttaa tulevaan. Jos eläkkeelle jäädessäni ei ole vielä tapahtunut mitään, olemme varmaan myöhässä.

Olen niin hitsin huolissani maailmasta, mutta oikeasti olen huolissani siitä, mitä tämä huoli tekee minulle. Miten opin elämään sen kanssa? Mitä voisin tehdä, jotta saisin kanavoitua tämän energian positiivisesti? Paasaan siitä, kuinka maailman ihmiset kaipaavat asennemuutosta. Oikeasti minä itse olen sen suurimman asennemuutoksen tarpeessa. Ketä hittoa se auttaa, että maalataan mustia tulevaisuuden kuvia ja voivotellaan kyyneliin asti? Hyvä meininki hei.

Ehdotuksia otetaan vastaan. Tähän asti toivoni kiteytyy yhteen lauseeseen, jolla vitsailen (todella) noin kerran viikossa miehelleni: ”Tehdään kimppaitsemurha!” Jos nyt jotain positiivista tästä voi hakea, niin mieheni ei suostu. Ja jos jotain muutakin positiivista, niin ainakin pystyn vielä käsitellä asioita humoristisesti ja heittää läppää siitä, mistä ei pitäisi.