Otan kantaa Suomen työllisyystilanteeseen ja tulevaisuuden näkymiin. Asia on ajankohtainen varmasti aina, mutta tällä viikolla uutisissa olleet pari ”yt-pommia” Ruukin ja Itellan osalta ovat herättäneet hieman keskustelua.
Itse uskon, että työpaikkoja tulee katoamaan varmaan tahtiin seuraavien vuosien aikana. Ajatuksissani tarkastelen noin 10 tulevan vuoden visiota. Teknologian kehityksen myötä menetämme suuria työllistäjiä teollisuudesta, logistiikasta, kaupan alalta – oikeastaan vaikea nimetä mitään alaa, johon kehitys ja automatisoituminen ei vaikuttaisi. Toisiin enemmän, toisiin vähemmän. Ihmistä ei yksinkertaisesti tarvita enää yhtä paljon suorittamaan työtä kuin aiemmin.
Mitä tästä sitten seuraa? Se riippuu nähdäkseni siitä, miten näihin asioihin suhtaudutaan. Tämä voi olla hyvinvoinnillemme suuri mahdollisuus, niin kuin sen kuuluisikin olla – sehän on kehitystä! Jos jaamme jäljelle jäävän työn kaikkien halukkaiden tekijöiden kesken tasaisemmin, voisimme pienentää työpäivämme pituutta ja keskittyä siihen, mikä on elämässä tärkeää: ehkä perhe, ehkä opiskelu, ehkä itsensä kehittäminen kulttuurisesti tai vaikka liikunta. Ei lisääntyneellä vapaa-ajalla kaikkia maailman ongelmia ratkaistaisi, mutta enemmistölle ihmisistä se tekisi hyvää, näin mututuntumalla veikattuna kohentaisi elämää.
Jos tehtäisiin vähemmän töitä, kyllä, seurauksena saisimme vähemmän palkkaa. Miten sillä pärjäisimme? Tämä onkin se syy, miksi luulen, että tulevaisuuden työllisyystilanne kaatuu niskaamme. Oma asenteemme ei jousta, kun olemme syntyneet maailmaan, jossa unelmoidaan omistusasunnoista ja isommista omistusasunnoista, omista autoista ja vähän kivemmista omista autoista, ihanista kampaamokäynneistä ja vähän pidemmistä ripsistä. Meillä on useilla aika valmiit unelmat, ja oikeastaan edellä mainitsemani asiat ovat vain puitteita, joissa suunnittelemme ne todelliset elämämme unelmat toteuttavan sitten, kun ”pakka on kasassa”. Emme enää ehkä uskalla ajatella, voisimmeko olla vähemmällä yhtä onnellisia? Olen varma, että pärjäisin rutkasti vähemmällä, tulisin hyvin toimeen elämänlaatuni pahemmin kärsimättä. Tiedän tämä siitä, että olen elänyt täysin pätevää elämää nuorempana alemmalla tulotasolla.
Jos osaisimme nähdä vähemmän työnteon ja hieman matalamman tulotason mahdollisuutena, meillä olisi hyvin pullat uunissa. Mutta tämän hetkinen ilmapiiri ja asioiden arvojärjestys tekee meidän työttömistä ahdistuneita ja syrjäytyneitä. Työttömyys on jotain aivan kamalaa, kyllä siinä varmaan viinaa alkaa juoda ja saattaapa iskä perheensäkin murheissaan murhata. On työttömyydellä toki myös sosiaalisia vaikutuksia meihin, mutta lähtökohtaisesti työttömyys tai vaan pelko työttömyydestä ahdistaa meitä, sillä pelkäämme menettävämme jotain. Mitä? Onko kovin yleistä kuolla työttömyyteen? Pelkäämme menettävämme omaisuutemme, tai sen mahdollisuuden, että sitä olisi joskus voinut ollakin.
En silti tarkoita, että työttömänä tällä hetkellä elävät, köyhyydessä kieriskelevät ihmiset olisivat kadottaneet punaisen langan elämästään eivätkä vaan osaisi hyödyntää eteensä tullutta tilaisuutta. Tietenkin kohdistan nämä tulevaisuuden näkemykseni tilanteeseen, jossa kaikilla on koti, jossa asua ja ruokaa, jota syödä. Uskon vakaasti, että suurellakin työttömyysprosentilla pystymme tukemaan kaikkia ihmisiä hyvään elämään.
Onneksi työpaikkoja tulee myös syntymään, koska suuret ikäluokat eläköityvät näillä näppäimillä. Meillä on jo nyt hoitolaitokset ja -kodit täynnä potilaita, ja jokaisessa liian vähän hoitajia. On työvoimapulaa matalapalkkaisilla aloilla, joissa työskentelee paljon maahanmuuttajia. En sentään halua maalata tulevaisuudesta sellaista kuvaa, että vähän elintasoa tiputtamalla voisimme alkaa ottaa lunkisti ja elää herroiksi (ilman niitä herrojen varoja). Tietenkin meidän täytyy myös kantaa yhdessä vastuu tästä yhteiskunnasta ja tehdä kaikki työ, jota täytyy hyvinvoinnin eteen tehdä. Ei meillä ole varaa kieltäytyä niistä paskaduuneista, joista nyt moni kieltäytyy. Meidän täytyy uudelleen kouluttautua ja sopeutua tilanteeseen. Aivan pakko letkauttaa tähän sellainen kaneetti, että se saa minut kuulostamaan aikani eläneeltä katkeralta tosikolta: Silloin kun viimeksi on Suomea rakennettu, kysyttiinkö silloin, että saitko nyt varmasti koulutustasi vastaavaa työtä tai olitko halukas saati kypsä rintamalle?
Sitä paitsi, paskahommiakin on paljon helpompi tehdä, kun niitä ei tarvii tehdä niin montaa tuntia viikossa! :)