Nyt on hyvä palata odotuksiin, joita tähän tipattomuuteen kohdistin.
 
  • Kehityn kaikessa treenissä, kun ei tarvitse urheilla semikrapulassa ja salilla voi käydä myös lauantai-iltaisin. DONE! Yksikään treeni ei ole jäänyt välistä tekosyyllä ja haba on kasvanut.
  • Laihdun viisi kiloa, kun ei tule juotua ylimääräisiä kaloreita sekä viinipäissään syödyt mieliteot loppuvat. HALF DONE! Painoa tippui 3kg, joskin senttejä lähti enemmän. Mutta mieliteot eivät kadonneet yhtään minnekään. Alkoholi on helppo korvata esim. suklaalla.
  • Ajatukseni kulku selkenee, ja pystyn olemaan viisaampi. FAIL! Total fail. Todisteet blogissa.
  • Unen laatu paranee ja minusta tulee virkeämpi. DONE! Opin myös lepäämään. Olen levännyt tämän kolmen kuukauden aikana enemmän kuin viime vuonna yhteensä.
  • Alkoholi ei turrutta mieltäni ja jaksan olla sosiaalisempi. HALF DONE! Mieli on ollut turhankin vilkas, mutta täytyy se todeta, ettei joka päivä vaan voi tykätä ihmisistä.
 
Entäs sitten ne negatiiviset odotukset ja pelot?
  • Kaipaan punaviiniä, siideriä, olutta ja jallua niin paljon, että masennun ymmärrettyäni kuinka paljon niitä kaipaan. COMMENT: Kaipuu säilyi, mutta siitä pääsi yli. Lopulta yllättävän helposti.
  • Millä nyt voin enää kehoani myrkyttää, kun tupakkaa en enää polta? Ehkä ajaudun tuuritupakoijaksi. COMMENT: Testasin kahdesti puolikkaan tupakan verran. Olenko siis tuuritupakoija? En ota tästä mitään henkisiä! (Siis morkkiksia, en puhu poskisauhuista.)
  • Löydänkö uuden tavan rentoutua vai tuleeko minusta levoton sielu? COMMENT: Tämä projekti on vielä kesken.
Ja sitten siihen päätavoitteeseen, joka pohjautui kysymykseen siitä, että tarvitseeko jokaisessa juhla- ja sosiaalisessa tilanteessa käyttää alkoholia.. Tämähän on lähinnä se haaste, jonka asetan itselleni vasta nyt totaalikieltäytymisen jälkeen. Osaanko tehdä jatkossa parempia valintoja ja käyttää alkoholia harvemmin? Projektin aikana muutkin hyvinvointiin liittyvät kysymykset ovat nousseet pintaan, ja on selvää, että tämä oli vasta alku jollekin suuremmalle muutokselle elämässä.

Suosittelisinko muille? Ehdottomasti. Odotanko lauantaita? HELL YES.